Ajankohtaista
Kun haluaa mutta ei pysty
Hän kuulee herätyskellon taas soivan ja nousee lopulta hitaasti sängyn reunalle istumaan. On vielä aikaista, mutta kuten aina hän toivoo että aika voisi olla avuksi. Lakanat ovat rypyssä levottoman yön jäljiltä, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen miltä hänen...
FinFami Pohjanmaan oma uutiskirje on nyt täällä!
Uusi uutiskirjeemme on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita FinFami Pohjanmaan toiminnasta. Se sisältää tietoa tapahtumista, virkistyksistä sekä muista ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje lähetetään neljä kertaa vuodessa, ja sen tilauksen voi peruuttaa...
Äidin masennus
”Äiti, mä oon huolissani sun jaksamisesta”. Sanoin noin äidilleni ja hän alkoi itkemään. Olen huolissani, koska näen, että äiti ei ole oma itsensä. Hän saattaa istua aamutakkisillaan kahvikuppi kädessään, kun tulen iltapäivällä koulusta. Tiedän, että äiti on itkenyt....
Uusi opiskelija
Hei! Nimeni on Johanna. Olen koulutukseltani opettaja, ja olen pitkään työskennellyt sekä opetuksen että oppilashuollon parissa yläkoulussa. Suhtaudun elämään toiveikkaasti, ja nuoria kohdatessani pyrin olemaan sellainen aikuinen jonka olisin itsekin halunnut kohdata...
Uusi opiskelija
Hei! Nimeni on Camilla ja opiskelen sosionomiksi Noviassa Vaasassa. Olen utelias ja sosiaalinen henkilö, joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Harjoitteluni aikana FinFamissa odotan erityisesti pääseväni näkemään, millainen sosionomin...
Mitä en nähnyt
En nähnyt silloin, kuinka paljon se kaikki vaati häneltä. Minun kamppailuni ei ollut vain minun omani, vaan siitä tuli myös hänen kamppailunsa. Kun ajattelen tuota aikaa taaksepäin, muistan melkein vain sen, miltä kaikki tuntui sisälläni. Elin jollain tavalla...
Uusi työntekijä
Hei taas! Nimeni on Nina Långskog, olen 45-vuotias ja asun Närpiössä. Nyt olen palannut FinFami Pohjanmaalle, mikä tuntuu todella mukavalta. Olin täällä aiemmin työkokeilussa ja sain silloin kokea, kuinka merkityksellistä ja antoisaa työ FinFamilla on. Olen...
Muistilista kesäksi
Kesän valoisuus, luonnon väriloisto ja arjen rytmin hidastuminen voivat tuoda tilaa levähtää ja auttaa palautumaan, vaikka omaisena eläminen kulkee mukana myös kesällä. Toivo on mielenterveysomaiselle arjen voimavara, joka kannattelee eteenpäin elämässä. Se voi löytyä...
Muutoksia henkilöstössämme – Heidin terveiset
Kesä lähestyy nopeasti, ja samalla lähestyy myös muutos yhdistyksellemme. Vaihdan työpaikkaa ja aloitan uudessa työpaikassani toukokuun alussa. Viimeinen työpäiväni FinFami Pohjanmaalla on 5. toukokuuta. Olen erittäin kiitollinen ajasta, jonka olen saanut viettää...
Mitkä ovat sinun vahvuuksiasi?
Mitkä ovat sinun vahvuutesi? Jokainen meistä tietää ja tunnistaa, millainen ihmisenä itse on. Läheiset ja ystävät tietävät hyvin, millainen ihminen olet ja mitkä ovat vahvuutesi. Mutta oletko oikeasti välillä pysähtynyt miettimään asiaa, omia vahvuuksiasi?...









