Moi!

Nimeni on Johanna (vas.), olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Vaasan ammattikorkekoulussa Noviassa. Teen viimeisen työharjoitteluni täällä Finfamissa ja olen täällä 12 viikkoa.

Kasvoin Pedersöressä, asuin Pietarsaaressa ja asun tällä hetkellä Vaasassa. Vapaa -ajalla tykkään katsella elokuvia ja soittaa kitaraa silloin tällöin. Lisäksi vietän vapaa -aikani usein luonnossa ja ystävien kanssa.

 

Harjoittelun aikana toivon saavani uusia tuttavuuksia, saadakseni hyvän käsityksen Finfamin toiminnasta ja kehittyäkseni sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti.

Toivottavasti nähdään!

 

Hei!

Minun nimeni on Marie Sundström (oik.), olen 30 vuotta ja asun Vaasassa. Olen kotoisin Larsmosta ja olen myös asunut Pietarsaaressa ennen kuin muutin Vaasaan.

Tykkään paljon olla kavereiden ja perheen kanssa sekä tavata uusia ihmisiä. Pidän myös liikunnasta, lukemisesta ja uuden oppmisesta.

Opiskelen sosionomiksi Yrkeshögskolan Noviassa. Olen aikaisemmin tehnyt työtä nuorten kanssa eri aloilla ja se on minusta tosi hauskaa. 2021 syksyn aikana olen harjoittelijana Vaasan FinFamilla. Tuntuu hauskalta ja kiinnostavalta! Uskon että tulen oppimaan paljon uutta täällä.

Pin It on Pinterest