Ajankohtaista
FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnan lukuvuosi 2024–2025
Kuluneen lukuvuoden aikana kävimme pitämässä työpajoja useissa kouluissa erilaisilla teemoilla. Työpajat kohdentuivat pääasiassa yläastelaisille, mutta pidimme niitä myös lukiolaisille ja korkeakouluopiskelijoille. Työpajojen tarkoituksena oli käsitellä erilaisia...
Digitaalisuus nuorisotyössä
Ihmisten puheissa kuulee usein hyvin kriittistä sävyä keskusteltaessa esimerkiksi nuorten nettipelaamisesta tai netin käytöstä ylipäätään ja sosiaalisen median vaaroista tunnutaankin varoittelevan vähän joka puolella. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyään...
Miksi surusta on niin vaikea puhua?
Koen surun olevan melko tabu aihe. Ehkä sitä on vaikea kuvitella, erityisesti jos ei ole vielä kohdannut elämänsä aikana sellaista surua, joka olisi tullut hyvin lähelle. Ennen kuin itse kokee menettävänsä läheisen, on taipumus nähdä suru kuten mikä tahansa muu...
On okei tuntea tunteensa ja puhua niistä
Tieto mielenterveydestä ja mielenterveyden ongelmista on lisääntynyt viime vuosina, mutta mielenterveysongelmiin liittyy edelleen stigmaa ja monia ennakkoluuloja. Se, että jokin asia on stigmatisoitua, tarkoittaa, että on yleisesti negatiivinen käsitys henkilöistä tai...
Uusi harjoittelija
Hei (taas)! Nimeni on Julia Back ja opiskelen kehityspsykologiaa Åbo Akademissa Vaasassa. Vuosi sitten sain myös viettää muutaman viikon harjoittelussa FinFamilla ja nyt minulla on ilo palata takaisin maisteriharjoitteluni ajaksi. Tämä on tärkeää ja arvokasta...
Vanhemman mielenterveys ja lapsen hyvinvointi: Avoimuuden ja keskustelun merkitys
Jokaisen perheen elämässä on vaikeita hetkiä, ja ne kuuluvat elämään. Haasteiden ilmetessä tärkeintä on, miten niiden kanssa toimitaan ja miten niitä käsitellään yhdessä. Miten vanhemman mielenterveysongelmat ja niistä avoimesti keskusteleminen voivat vaikuttaa lapsen...
Sisaruksena oleminen mielenterveysongelmista kärsivälle lapselle
Kun lapsi sairastuu mielenterveyden häiriöön, se vaikuttaa koko perheeseen. Seurauksena huomio keskittyy usein sairastuneeseen lapseen, ja sisarukset voivat jäädä huomiotta. Sisaruksena oleminen mielenterveysongelmista kärsivälle voi tuntua tunteiden vuoristoradalta....
Elokuvatyöpajat: Varjoton mieli
Olimme FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnasta pitämässä elokuvatyöpajoja 9. luokkalaisille Onkilahden yhtenäiskoulussa. Elokuvan nimi oli Varjoton mieli. Varjoton mieli on noin puoli tuntia kestävä elokuva, jossa seurataan poikaa, joka saa tietää äitinsä kärsivän...
Uusi harjoittelija
Hei!Olen Nadine ja opiskelen toista vuotta kehityspsykologiaa Åbo Akademissa. Olen kotoisin Porvoosta, mutta muutin Vaasaan vuonna 2023. Vapaa-ajallani nautin luonnosta, lukemisesta, maalaamisesta ja läheisteni kanssa ajan viettämisestä. Odotan innolla...
Uusi harjoittelija!
Hei! Olen Veera. Opiskelen sosionomiksi viimeistä vuotta. Olen kotoisin Kangasalta, mutta Vaasassa olen asunut vuodesta 2018. Vapaa-ajalla tykkään käydä uimassa, kuunnella musiikkia ja rentoutua kävelyllä metsässä tai veden äärellä. Olen Finfamilla harjoittelussa...









