Valitettavan moni nuori elää tilanteessa, jossa jonkun läheisen henkilön mielenterveyden haasteet kuormittavat nuoren arkea. Vaikka nuori ei itse olisi sairastunut, hänen roolinsa läheisen tukijana saattaa olla hyvinkin raskas ja se myös jää usein ulkopuolisilta huomaamatta. Mielenterveysläheinen nuori voi olla kuka tahansa, jolla on perheessä, ystäväpiirissä tai muussa lähipiirissä henkilö, joka kärsii mielenterveys- ja/tai päihdeongelmista. Nuori saattaa normaalissa arjessaan toimia esimerkiksi perheen tai ystäväpiirin tukijana, kuuntelijana, vastuunkantajana ja holhoojana. Nuori saattaa joutua kantamaan sellaista vastuuta, joka olisi aikuisellekin raskasta. On tilanteita, joissa nuori esimerkiksi ottaa päävastuun perheen arjen pyörittämisestä, vaikka sen ei koskaan pitäisi olla nuoren vastuulla.
Nuori saattaa toimia jopa epävirallisena hoitajana läheiselleen, jolloin nuoren oma elämä saattaa siirtyä syrjään omaisen ollessa keskiössä. Tällöin esimerkiksi nuoren koulunkäynti ja harrastukset voivat jäädä taka-alalle. Nuori saattaa siirtää muutkin tarpeensa syrjään toisen vuoksi. Kuormitusta voi osaltaan lisätä myös se, että nuori saattaa oppia tunnistamaan läheisen mielentilan ja voinnin horjumisen pienistäkin eleistä ja samaistumaan näihin negatiivisiin tunnetiloihin. Jos perheessä on esimerkiksi masennusta, on nuorellakin suurentunut riski sairastua masennukseen. Nuori saattaa myös pelätä riitoja tai läheisen tilan heikkenemistä ja samalla tuntea syyllisyyttä, jos ei jaksa aina auttaa ja kantaa vastuuta. Tällainen emotionaalinen kuorma voi aiheuttaa monenlaisia negatiivisia vaikutuksia, kuten väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, yksinäisyyttä, epävarmuutta ja pelkoa tulevasta. Nuori voi alkaa uskoa, ettei hänen omat haaveensa tai tarpeensa ole yhtä tärkeitä kuin toisen hyvinvointi. Usein nuori ajautuu sellaiseen huolehtijan rooliin, jota kukaan ei ole hänelle antanut, mutta josta hän ei osaa kuitenkaan irrottautua.
On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei nuori ole terapeutti eikä hänen kuulu kantaa vastuuta toisen toipumisesta. Tärkeää olisi myös se, että joku muistuttaisi nuorta tästä asiasta sekä siitä, että nuorella on oikeus rajata, ottaa omaa aikaa, saada tukea ja tulla nähdyksi myös yksilönä, ei pelkästään läheisensä kautta. Nuori todella ansaitsee tukea ja kuulluksi tulemista vaikeassa läheistilanteessa. Tukea voi tarjota monella tavalla sekä nuorelta voi varmasti myös kysyä suoraan, miten voisi olla hänelle parhaiten avuksi. Hyviä lähtökohtia nuoren tukemiselle ovat varmasti muun muassa avoin keskusteluilmapiiri, kiireetön läsnäolo, mahdollinen vertaistuki sekä tieto ja ohjaus nuorelle suunnattuihin palveluihin. Sellaisiin, joissa hänen oma olonsa ja jaksamisensa huomioidaan eikä vain keskustella läheisen voinnista. Nuori saattaa alkaa määritellä itsensä avun antajan, selviytyjän tai lohduttajan roolin kautta. Mielestäni on todella tärkeää, että nuorta muistutetaan siitä, kuka hän todella on tämän roolin takana. Nuorta tulisi muistuttaa, ettei läheisen psyykkinen sairastaminen määrittele sitä, kuka hän on tai millainen tulevaisuus häntä voi odottaa.
Mielenterveysläheisten tilanne on yhteiskunnassa mielestäni edelleen melko näkymätön, vaikka heidän kokemuksensa ansaitsisivat tilaa ja ymmärrystä. Mielestäni esimerkiksi koulumaailmassa tarvittaisiin tietämystä tunnistaa nuoren kuormitus ja siten tarjota nuorelle apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On toki ymmärrettävää, että aina nuoren kuormitusta ja pahaa oloa ei nähdä ulkoapäin. Monet ovat taitavia kätkemään todelliset tunteensa, ja aiheesta puhuminen saattaa myös aiheuttaa häpeää. Koulumaailmassa onkin alettu herätä siihen, että myös tunnetaitoja on tärkeää opettaa nuorille. Mielestäni aiheeseen olisi tärkeää pureutua myös mielenterveysläheisen näkökulmasta. Mielestäni myös esimerkiksi media voisi nostaa koko mielenterveysläheisenä olemisen teemaa, jotta ihmisten ymmärrys aiheesta lisääntyisi. Kuulluksi tuleminen on myös monesti askel kohti parempaa vointia. Kun kuulemme ja näemme nämä nuoret, voimme tarjota heille tilan olla omia itsejään vastuunkantajan roolin takana. Näin myös rakennamme yhteiskuntaa, jossa ymmärrys ja empatia ulottuvat myös heihin, jotka usein jäävät taka-alalle.
Nuoret mielenterveysläheiset tekevät kohtuuttoman määrän näkymätöntä emotionaalista työtä, joka väistämättä vaikuttaa nuoren oloon sekä koko identiteettiin. Siinä missä nuorten odotetaan kasvavan kohti itsenäisyyttä, he saattavat samanaikaisesti toimia käytännössä perheen aikuisina kannatellen esimerkiksi vanhempiensa jaksamista, valitettavan usein oman jaksamisensa kustannuksella. Mielestäni olisi hyvin tärkeää, että nuoria mielenterveysläheisiä muistutettaisiin siitä, että heillä todella saa ja pitääkin olla omia toiveita ja tavoitteita. Ne kun ovat varmasti tärkeitä seikkoja oman jaksamisenkin kannalta. Kenelläkään ei myöskään ole velvollisuutta aina jaksaa kannatella toista. On ensiarvoisen tärkeää pitää huolta myös omasta jaksamisesta. Toisten tunteista ei myöskään pidä ottaa vastuuta, eikä niitä tarvitse ottaa itselleen. Kun läheinen voi huonosti, saattaa tällöin tuntea ristiriitaisia tunteita siitä, saako itse iloita asioista. Mielestäni vastaus tähän ilman muuta on, että saa, eikä siitä pidä tuntea koskaan huonoa omaatuntoa. Ei ole kenenkään etu, että mielenterveysläheisenä toimiva henkilö sairastuisi psyykkisesti itsekin.
Nuorten mielenterveysläheisten arki saattaa olla tunneherkkää, sillä pienikin muutos läheisen mielialassa voi laukaista myös nuorelle pahan olon. On inhimillistä, että tunnetilat tarttuvat, vaikka sitä vastaan koittaisikin taistella. Uskon, että oman ajan ottaminen onkin tarpeellista silloin, kun tuntuu, että läheisen oireilu vaikuttaa omaankin mielialaan negatiivisesti. Omien asioiden suunnittelu saattaa kuitenkin olla hankalaa, jos täytyy jatkuvasti pelätä sitä, milloin läheisellä tapahtuu seuraava ”romahdus”. Se taas saattaa johtaa esimerkiksi nuoren omaan uupumukseen, ahdistukseen tai sosiaaliseen eristäytymiseen. Tilanteeseen, jossa nuori itsekin tarvitsisi apua, mutta ei osaa tai uskalla pyytää sitä. Terveyspalveluissa olisikin mielestäni hyvin tärkeää tunnistaa nämä nuoret, jotka ovat mielenterveysläheisen roolissa. Näin ei kuitenkaan varmasti aina tapahdu, sillä mielenterveysläheinen kun on jo terminäkin monille aivan vieras käsite.
Mielestäni nuoria pitäisi muistuttaa siitä, ettei tarvitse olla valmis, vahva tai aina jaksava. On lupa olla haavoittuvainen ja keskeneräinen ja olla silloinkin aina riittävä. Arki ei voi olla pelkkää selviytymistä ja jokaisella on oikeus iloita ja voida hyvin, huolimatta siitä mitä lähipiirissä tapahtuu. Vaikeassa läheistilanteessa nuoren oma jaksaminen voi olla vaarassa, vaikka hän ei sitä itse välttämättä edes huomaisi. Tällöin onkin aikuisten paikka puuttua asiaan ja antaa tilaa, tukea ja läsnäoloa nuorelle. Mielenterveysläheiset ovat voimavara, joiden omat voimat ovat myös vaarassa huveta. He tarvitsevat itsekin tukea, tietoa ja kuulluksi tulemista. Kuunnellaan toinen toisiamme ja nähdään ihmiset ongelmien takana!
Essi Ritakorpi, projektityöntekijä