Maanantaina 16.3.2020 Suomen hallitus päätti, että koulut ja monen yhdistyksen toiminnat laitetaan tauolle 13.4.2020 saakka. Nämä toimet tehdään koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä nuorille? Nuorisopalveluilla ei ole mahdollista pitää ovia avoimina tässä tilanteessa ja opetuskin tapahtuu etänä, monessa tapauksessa nuoren omassa kodissa.

25% Suomen nuorista asuu kodissa, jossa on mielenterveys ja/tai päihdeongelmia. Nämä nuoret saattavat viettää nyt entistä enemmän aikaa kotona. Joillekin nuorille koulunkäynti on voinut olla tapa irtautua kodin todellisuudesta ja koulussa nuorilla on mahdollisuus keskittyä itseensä ja koulunkäyntiin. Nuorilla voi olla koulussa opettajia, jotka huomaavat heidät ja antavat heille turvallisen olon. Koulussa saa myös yhden lämpöisen ruoka-annoksen päivässä, mikä voi olla suuri ilo nuorelle jos vanhempi/vanhemmat eivät kykene tai jaksa tehdä ruokaa kotona. Uudet rajoitukset estävät nyt koulunkäynnin ja monet voivat jäädä kaipaamaan turvapaikkaa, joka koulu on voinut heille olla. Monille perheille yhteyskunnan tilanne voi olla erittäin raskas psyykkisesti mutta myös taloudellisesti. Tämän takia on todella tärkeää, että me annamme tukea niille, jotka tarvitsevat sitä eniten.

Miten voit ulkopuolisena tukea näitä nuoria heidän arjessaan?

Tarjoa apua ja tukea nuorelle, sekä näytä ymmärtäväisyyttä heidän tilanteeseensa. Uskalla kysyä nuorelta, miten arki sujuu ja tarjoa apua siinä määrin, kun se on mahdollista. Vaikka emme voi tavata toisiamme yhtä helposti, voimme olla tukena toisillemme toisella tavalla, esim. puhelimen avulla.

Mitä sinä itse voit tehdä nuorena, jos olet tällaisessa tilanteessa?

Muista ettei se koskaan ole sinun syytäsi, jos jollakin läheisellä on mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia! Olet arvokas ja tulet selviämään tästä tilanteesta, vaikka se juuri nyt voi tuntua todella raskaalta. Yritä löytää ne asiat, jotka tuovat sinulle rauhaa, esim. ulkoilu. Muista että tämä tilanne ei tule kestämään ikuisesti. Suositus on nyt, että emme vietä paljon aikaa ystäviemme kanssa, mutta jo yhteydenpito esim. puhelimen tai somen kautta voi auttaa. Nyt meillä kaikilla on aikaa yrittää löytää uusia asioita, jotka auttavat meitä voimaan paremmin. Korona on antanut mahdollisuuden pysähtyä ja vaikka löytää uusia harrastuksia. Jos tunnet että, vaikeat ajatukset ja tunteet pyörivät jatkuvasti päässä niin voit kokeilla kirjoittaa niitä ylös, vaikka päiväkirjaan. Se voi rauhoittaa ja samalla auttaa käsittelemään ajatuksia. Jos tunnet että keho käy ylikierroksilla voit esim. tutustua hengitysharjoitteluun ja meditaatioon. Muista että sinun ainoa tehtäväsi on olla lapsi ja sinulla on oikeus voida hyvin, vaikka läheisesti ei voisi hyvin!

Voit aina olla yhteyksissä FinFamiin, tarjoamme sinulle tukea puhelimen tai skypen kautta. Lähitulevaisuudessa avaamme myös chatin, josta voit saada tukea ja apua.

Yhdessä selvitään tästä tilanteesta! Pitäkää huolta itsestänne!

Pin It on Pinterest