Kun läheinen ihminen voi huonosti, se voi olla omaisille hyvinkin raskasta; he kokevat ehkä surua. Läheisen sairastuessa, esimerkiksi masennukseen, omaiset tuntevat joskus, että sairastuneen tietyt ominaisuudet ja piirteet haalistuvat ja että hän muuttuu erilaiseksi (Ollmark, 2016). Bleuler (1978, i Skerfving, 2005) toteaa, että lapset, joiden vanhemmat sairastuvat psyykkisesti, oppivat erottamaan vanhemman huonosta olosta johtuvat piirteet vanhemman niin sanotuista omista persoonallisuuden piirteistä. Tämä on selviytymiskeino, josta on hyvä olla tietoinen, mutta samalla se voi olla myös raskas asia tiedostaa. Vaikka sinulle rakas ihminen onkin edelleen sama ihminen, sinulla on lupa ja oikeus surra, kun asiat muuttuvat eivätkä mene niin kuin olisit toivonut. Siinä määrin kuin sinä itse haluat ja jaksat, voit eri tavoin näyttää läheisellesi, että olet hänen tukenansa. Voit esimerkiksi ottaa häneen yhteyttä ja kysyä, miten hän voi. Päävastuu ei kuitenkaan ole sinun hartioillasi; sinun tehtäväsi ei ole ratkaista tilannetta. On tärkeä muistaa huolehtia myös itsestänsä. Sinulla on oikeus asettaa rajoja (Ollmark, 2016) ja sinulla on oikeus omaan suruusi, omiin tunteisiisi ja omaan tarinaasi.
Suru -sanaa voi käyttää kuvaamaan ”kaikkia tunteita, ajatuksia ja kehollisia reaktioita, […] joita sinulla voi olla, kun koet menetyksen tai muutoksen” (Nordström Lindhe, 2019). Nordström Lindhe (2019) korostaa, että kaikki merkittävät muutokset elämässä voi johtaa surun eri reaktioihin. Surua voi tuntea, esimerkiksi silloin, kun elämästä ei tullutkaan sellaista kuin olisi toivonut, tai kun asiat, joita on kovasti odottanut ja joita on pidemmän aikaa suunnitellut, eivät toteudukaan, Ison muutoksen yhteydessä voi tarvita aikaa suremiseen ja asioiden käsittelemiseen. Surun käsittelyn päämääränä on omien kokemuksien ymmärtäminen, uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen ja mielihyvän uudelleen tunteminen muuttuneesta elämäntilanteesta huolimatta. Suruprosessin aikana tarvitaan joskus joko lyhyttä tai pitkäaikaisempaakin tukea (Nordström, 2019). On hyvä muistaa, että apua on saatavilla. Avun pyytämisessä ei ole mitään väärää.
Surusta ja yksilöllisistä surureaktioista puhuttaessa käytetään usein avainkäsitettä ”kiintymyssuhde”. Kiintymyssuhteella viitataan ensisijaisesti tunnesiteeseen, joka muodostuu lapsen ja hänelle turvallisen henkilön välille. John Bowlby käytti tätä termiä kuvaillakseen ihmisen synnynnäistä taipumusta kiintyä hänelle tärkeään henkilöön, esimerkiksi huoltajaansa (Egidius, n.d.a), ja saman henkilön mukaan (1969, Main, 1996) kiintymyssuhde on vaistomainen tapa, jolla ihminen takaa eloonjäämisensä. Empiiristen tutkimusten avulla on havaittu eri kiintymyssuhdemalleja, jotka määrittyvät sen mukaan onko kiintymyssuhde turvallinen vai turvaton (esim. Ainsworth, Blehar, Waters & Wall, 1978; Main & Solomon, 1986; 1990; Stroebe, ym., 2010). Kirjallisuudessa kiintymyssuhdemallien lukumäärä vaihtelee jonkin verran, mutta Stroeben (ym. 2010) mukaan niitä on neljä: turvallinen, välttelevä turvaton, ristiriitaisesti turvaton sekä kaottinen kiintymyssuhdemalli.
Turvallisen kiintymyssuhdemallin omaksuneelle henkilölle on tyypillistä, että hän kokee luottamusta huoltajaansa tai henkilöön, johon hän on kiintynyt. Tällaisen kiintymyssuhdemallin omaksuneet lapset ovat useimmiten rauhallisia ja itsevarmoja, myös silloin kun huoltaja ei ole paikalla. He ovat iloisia jälleentapaamisen yhteydessä ja hakeutuvat huoltajan luo tarvitessansa lohtua. Aikuisiässä turvallinen kiintymyssuhdemalli näkyy muun muassa hyvänä itsetuntona ja kykynä luottaa muihin ihmisiin. Välttelevän turvattoman kiintymyssuhdemallin omaksunut henkilö tuntee itsensä vuorostaan epävarmaksi ja hylätyksi. Lapsena hänen on vaikea luottaa siihen, että henkilö, johon hän on kiintynyt, on tarvittaessa läsnä, mikä voi johtaa välttelevään käyttäytymiseen huoltajia kohtaan ja haluttomuuteen edes yrittää hakea heiltä lohtua. Aikuisena tällaisella henkilöllä voi olla läheisyyteen ja luottamukseen liittyviä haasteita. Tavallisia piirteitä ristiriitaisesti turvattomassa kiintymyssuhdemallissa ovat muun muassa eroahdistus ja epävarmuus sekä epäluulo muita ihmisiä kohtaan. Kiintymyshenkilö on ollut taipuvainen käyttäytymiseen, joka on vaihdellut läsnäolosta sen vastakohtaan tai jopa torjuvaan suhtautumiseen lasta kohtaan. Kaottisen kiintymyssuhdemallin lapsi vuorostaan omaksuu, kun huoltajan käyttäytyminen häntä kohtaan on ristiriitaista ja arvaamatonta. Lapsi voi kokea, että kiintymyshenkilöön on vaikea saada yhteyttä ja vuorovaikutus henkilön kanssa voi tuntua lapsesta jopa pelottavalta. Aikuisiässä kaottinen kiintymyssuhdemalli näkyy esimerkiksi epäluulona muita kohtaan, tunnesäätelyn ja luottamuksen puutteena, alhaisena stressinsietokykynä ja epävarmuutena (Egidius, n.d.b; n.d.c).
Wordenin (2009) mukaan Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria voi auttaa ymmärtämään ihmisen tunnereaktioita tilanteessa, jossa jokin tekijä jostain syystä uhkaa hänen ja toisen ihmisen välillä olevaa tunnesidettä, tai kun tunneside jostain syystä katkeaa. Esimerkiksi psyykkinen sairaus koetaan joskus ihmissuhdetta uhkaavana tekijänä. Toisinaan ihmissuhde päättyy läheisen ihmisen menettämiseen. Parkesin (2001, Stroebe, ym., 2010) ja Shaverin ja Tancredyn (2001, Stroebe, ym., 2010) mukaan ominaista turvallisen kiintymyssuhdemallin omaksuneen henkilön suruprosessille on toimiva kyky käsitellä suruansa. Voimakkaat tunnereaktiot ovat kuitenkin mahdollisia ja ihminen voi kokea syvääkin surua, mutta hän pystyy käsittelemään tunteitansa ja antamaan niille tilaa. Välttelevän turvattoman kiintymyssuhdemallin omaavalla henkilöllä on vuorostaan taipumus työntää pois tunteensa ja muistonsa ja sillä tavalla yrittää vältellä suruansa. Ristiriitaisen turvattoman kiintymyssuhdemallin omaksuneelle henkilölle tyypillistä ovat toisaalta voimakkaat tunnereaktiot ja -ilmaisut, toisaalta hänen on vaikea puhua surustansa ja käsitellä suruansa tavalla, joka olisi hänen kehitystänsä edistävää. Myös kaottisen kiintymyssuhdemallin omaksuneen henkilön on tavallisesti vaikea puhua surustansa. Hän voi tuntea itsensä neuvottomaksi, ja hänen on usein hyvin vaikea sopeutua uuteen tilanteeseensa. Tiettyihin tunteisiin tai muistoihin voi olla vaikea päästä kiinni. Tutkimusten perusteella on todettu, että tunnusomaista välttelevän turvattoman henkilön suruprosessille on surun tunteiden torjuminen ja tukahduttaminen, ristiriitaisesti turvattomalle henkilölle vuorostaan pitkittinyt suruprosessi ja kaottisen kiintymyssuhdemallin omaavien henkilöiden kohdalla jonkinmuotoinen traumaattinen suru (Parkes, 2001; Mikulincer & Shaver, 2008; Shaver & Tancredy, 2001; Stroebe & Schut, 1999, Stroebe, ym., 2010).
Stroebe (ym. 2010) korostaa, että kiintymyssuhdemalleja ja niiden vaikutusta suruprosessiin väistämättä yksinkertaistetaan niitä kuvatessa. Todellisuudessa nämä ilmiöt ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia ja monivivahteisempia. Kiintymyssuhdemallien rajat tai niiden yhteys yksilöllisiin surureaktioihin eivät aina ole selkeitä. Vaikuttavia tekijöitä on monesti useita. Stroebe (ym. 2010) painottaa, että ihmisen tapa kiintyä toisiin ihmisiin ja hänen käyttäytymisensä ihmissuhteissa voi muuttua ajan ja ihmisen kokemien asioiden myötä. Tästä vedän sen johtopäätöksen, että on mahdollista luoda turvallisia kiintymyssuhteita vasta myöhemminkin elämässä.
Seurannan tärkeyttä näiden asioiden suhteen ei voida riittävästi korostaa. Sosiaali- ja terveysministeriö (2009) korostaa julkaisussansa, että nuorten hyvinvoinnista ja sopeutumiskyvystä tulisi tehdä riittävän pitkää seurantaa. Traumaattisten tapahtumien vaikutukset psyykkiseen terveyteen voivat nimittäin näkyä vasta myöhemmin tai myös muuttua ajan myötä. Oman kokemukseni pohjalta tiedän, että traumojen käsittelyn aloittaminen voi vaatia oman aikansa.
On hyvä muistaa, että jokaisen suru on omanlaista ja suruprosessissa tulee antaa tilaa kaikille tunteille. Sinulla on lupa surra ja olla surullinen. Sinulla on lupa tehdä asioita, jotka ovat sinulle mieluisia ja joista saat hyvää oloa, vaikka sinua samalla myös surettaisi. Anna surullesi aikaa.
Julia Back
Lähteet:
Egidius, H. (n.d.a). Anknytning. I Natur och Kulturs Psykologilexikon. Slå upp anknytning på Psykologiguiden i Natur & Kulturs Psykologilexikon
Egidius, H. (n.d.b). Anknytningsmönster. I Natur och Kulturs Psykologilexikon. Slå upp anknytningsmönster på Psykologiguiden i Natur & Kulturs Psykologilexikon
Egidius, H. (n.d.c). Desorganiserat anknytningsmönster. I Natur och Kulturs Psykologilexikon. Slå upp desorganiserat anknytningsmönster på Psykologiguiden i Natur & Kulturs Psykologilexikon
Main, M. (1996). Introduction to the Special Section on Attachment and Psychopathology: 2. Overview of the Field of Attachment. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 64(2), 237-243.
Nordström, Lindhe, M. (2.12.2019). Sorg. Psykologiguiden. Sorg – förlust (psykologiguiden.se)
Ollmark, L. (28.11.2016). När en vän mår dåligt – vad kan man göra? Psykologiguiden. Hjälpa en kompis – stödja en vän som mår psykiskt dåligt (psykologiguiden.se)
Skerfving, A. (2005). Att synliggöra de osynliga barnen – om barn till psykiskt sjuka föräldrar (1. painos.). Gothia förlag.
Social- och hälsovårdsministeriet. (2009). Psykosocialt stöd och tjänster vid traumatiska situationer. Handbok för kommuner och samkommuner (Social- och hälsovårdsministeriets publikationer 2009:23). Social- och hälsovårdsministeriet.
Stroebe, M., Schut, H., & Boerner, K. (2010). Continuing bonds in adaptation to bereavement: Toward theoretical integration. Clinical Psychology Review 30, 259-268.
Worden, J.W. (2009). Grief Counseling and Grief Therapy: A Handbook for the Mental Health Practitioner (4. painos) Springer Publishing Company.