FinFami Pohjanmaa järjesti nuorille suunnatun maksuttoman mielenterveystapahtuman 4.9.2025 Vaasassa Kulttuuritalo Fannyssa. Mielenterveystapahtuman puhujana toimi erityisesti TikTokissa suureen suosioon noussut somepoliisi Daniel Kalejaiye (@konstaapelidaniel), joka puhui nuorten elämään ja mielenterveyteen liittyvistä teemoista. Puheenvuorossaan Daniel luennoi kattavasti sekä faktaan pohjautuvan tiedon että omien kokemustensa kautta muun muassa kiusaamisen eri muodoista, itsetunnosta, uupumuksesta, toipumisprosessista, poliisin työstä ja erilaisista mielenterveyden haasteista. Hän avasi kyseisiä asioita ihailtavan avoimesti omia kokemuksiaan sekä poliisin ammattia hyödyntäen. Aiheiden vakavuudesta huolimatta puheenvuorosta välittyi positiivisuus ja toivo alusta loppuun saakka. Positiivinen ja kannustava asenne välittyi myös Danielin olemuksesta niin esiintyessään kuin puheenvuoron jälkeenkin keskustellessaan kiireettömästi nuorten kanssa. Danielille oli selkeästi luontevaa jutella ja ottaa selfieitä nuorten kanssa, josta nuoret vaikuttivatkin olevan oikein mielissään. Uskon, että nuoret saivat paljon irti Danielin kohtaamisesta sekä hänen opettavaisesta ja toivoa luovasta puheenvuorostaan.

Danielilla on poliisina runsaasti tietämystä nuorten elämää koskettavista aiheista ja ongelmista sekä häneltä löytyy myös paljon esiintymiskokemusta näiden aiheiden luennoimisesta. Hän on kiertänyt monissa kouluissa sekä tapahtumissa pitämässä luentoja nuorille sekä hän valistaa nuoria kyseisistä teemoista myös sosiaalisen median kautta, josta moni nuori hänet varmasti tunnistaakin. Hän kertoi kuitenkin aikaisemmin esiintyneen aina poliisin roolissa, kun nyt hän puolestaan esiintyi siviilihenkilönä. Esiintyminen luonnistui siitä huolimatta hienosti myös toisenlaisessa roolissa ja uskon, että nuoretkin saivat enemmän samaistumispintaa Danielin puhuessa hyvinkin henkilökohtaisista kokemuksistaan. Yksi tärkeä viesti oli muun muassa se, että kaikki ei ole sitä miltä sosiaalisessa mediassa näyttää ja iloisen hymynkin taakse voi kätkeytyä monenlaisia ikäviä asioita ja tunteita.

Me FinFamilla halusimme, että nuoret pääsisivät kuulemaan heille tärkeistä, opettavaisista ja ajankohtaisista aiheista, jonka vuoksi Daniel olikin oiva valinta puhujan rooliin. Puhuminen häneltä ansiokkaasti sujuikin ja hän olisi varmasti pystynyt luennoimaan nuorille helposti vielä toisenkin tunnin ajan. Luennolla käsitellyt aihealueet, kuten kiusaaminen, syrjintä ja nuorten pahoinvointi ovat syystäkin pinnalla koskettaen monia nuoria, joten aiheista ei voi liiaksi puhua ja nuoret ansaitsevat tähän kaiken avun ja tuen. Varhainen puuttuminen sekä ongelmien ennaltaehkäisy ovat varmasti tärkeitä asioita siltäkin kannalta, että nuorista kasvaisi vastuullisia ja hyvinvoivia aikuisia, jotka uskaltavat luottaa itseensä ja elämään.

Yhdistimme tapahtumaan myös muuta opettavaista ja mukavaa oheistoimintaa nuorille, kuten erilaisia toiminnallisia aktiviteetteja, tietovisan käsiteltävistä aiheista, arvontaa ja pientä purtavaa. Toteutimme tapahtuman yhteistyössä Nuorimieli-keskuksen, Rikosuhripäivystys RIKU:n ja Vaasan kaupungin nuorisotoiminnan sekä hyvinvointiyksikön kanssa. Haluammekin kiittää kaikkia yhteistyötahoja sekä sponsoreita, jotka mahdollistivat tapahtuman. Saimme tapahtumalle sponsoroinnin Koivulahden Säästöpankkisäätiö sr:ltä sekä Vaasan kaupungilta saimme Kulttuuritalo Fannyn ilmaiseksi käyttöön, joka olikin oikein sopiva tapahtumapaikka tähän tarkoitukseen. Mukavat arvontapalkinnot nuorille tarjosivat Dermosil, Ritz, Tropiclandia ja Cinema Bowling sekä Vaasan kaupungin hyvinvointiyksikön kautta saatu lahjakortti urheiluliikkeeseen. Lisäksi haluamme kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja toivomme, että tapaamme taas pian!

-Essi Ritakorpi, projektityöntekijä

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla