Olimme FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnasta pitämässä elokuvatyöpajoja 9. luokkalaisille Onkilahden yhtenäiskoulussa. Elokuvan nimi oli Varjoton mieli. Varjoton mieli on noin puoli tuntia kestävä elokuva, jossa seurataan poikaa, joka saa tietää äitinsä kärsivän masennuksesta ja alkoholiongelmasta. Elokuvassa korostuu nuoren omaisen näkökulma ja se herättää katsojassa monenlaisia tunteita ja kysymyksiä esimerkiksi siitä, mikä on nuoren mielenterveysomaisen rooli ja vastuu vanhemman sairastuessa psyykkisesti sekä mistä nuori mielenterveysomainen voi saada apua läheisen sairastuessa. Yksi elokuvan keskeinen sanoma olikin tuoda esiin se, ettei päävastuu vanhemman ja perheen hyvinvoinnista ole lapsella, vaan lapsen kuuluu olla lapsi kotona vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Sanoma on todella tärkeä ja me FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnassa toivomme, että sen tärkeys välittyy nuorille elokuvatyöpajan kautta.

Elokuvatyöpajan tarkoituksena on keskustella kysymyksistä, jotka liittyvät siihen, kun läheinen sairastuu psyykkisesti sekä antaa nuorille tietoa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Nuoret saivat myös pohtia elokuvan synnyttämiä tunteita ja ajatuksia sekä keskustella niistä ryhmissä. Elokuvatyöpaja koostuu kahdesta osasta, elokuvasta ja jälkikäsittelystä, joten elokuvatyöpajaan on tarpeen käyttää kaksi oppituntia. Ensimmäisellä oppitunnilla kerroimme FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnasta sekä avasimme heille mielenterveysomaisen käsitettä kertomalla muun muassa kuka voi olla mielenterveysomainen ja kuinka läheisen sairastaminen voi vaikuttaa myös omaisen vointiin ja elämään sekä korostimme, että myös omaisilla on oikeus saada tilanteessa apua. Tämän jälkeen katsoimme elokuvan Varjoton mieli ja keskustelimme sen nostattamista tunteista ja mietteistä. Elokuva herättikin nuorissa monenlaisia tunteita surusta toiveikkuuteen.

Seuraavalla oppitunnilla vuorossa oli jälkikäsittely, jonka aikana kävimme elokuvan sisältöä läpi ryhmätehtävän kautta. Ryhmätehtävä oli eräänlainen tapaustehtävä, jossa jokaiselle ryhmälle jaettiin yksi elokuvan roolihenkilöistä, joita olivat äiti, poika, kaveri ja kuraattori. Oppilaat saivat kysymyspaperit saamaansa roolihenkilöön liittyen, jonka jälkeen he kirjasivat kysymyksiin vastaukset ja lopuksi kävimme kysymykset ja vastaukset läpi yhdessä luokan kanssa. Tehtävässä nousi esiin muun muassa pohdintaa siitä, mikä on nuoren mielenterveysomaisen rooli vanhemman sairastuessa psyykkisesti, millainen on hyvä kuraattori, miten äiti voisi parantaa omaa vointiaan sekä kuinka auttaa kaveria, joka voi psyykkisesti huonosti. Muun muassa näiden ja monien muiden tärkeiden kysymysten äärelle pysähdyimme ryhmätehtävän kautta ja oppilaat saivatkin aikaan hienoa ja monipuolista pohdintaa ja keskustelua mielenterveyden ongelmista sekä mielenterveysomaisena olemisesta.

Elokuvassa Varjoton mieli tuotiin mielestäni hyvin esiin se, kuinka kotona esiintyviä mielenterveys- ja päihdeongelmia ei tarvitse hävetä ja niitä kohtaa valitettavan moni lapsi ja nuori perheessään. Elokuvassa kerrottiinkin tämä ikävä fakta, että joka neljäs lapsi Suomessa asuu perheessä, jossa on mielenterveys- ja/tai riippuvuusongelmia. On selvää, että kun joku henkilö sairastuu psyykkisesti, se vaikuttaa moniin läheisiin ihmisiin hänen ympärillään, etenkin kun kyse on perheenjäsenestä ja omaisena on herkässä iässä oleva nuori. Nuori omainen, joka asuu perheessä, jossa on mielenterveys- ja/tai riippuvuusongelma, voi kantaa mukanaan laajan kirjon erilaisia tunteita ja kysymyksiä. Haluamme FinFamilla välittää nuorille viestiä siitä, että se ei koskaan ole nuoren syytä, jos joku hänen läheinen on sairastunut. Läheisen vointi ja paraneminen eivät myöskään ole koskaan nuoren vastuulla. Tämä tärkeä viesti välittyi myös Varjoton mieli elokuvassa. Nuoret omaiset voivat kokea monenlaisia haasteita läheisen sairastuessa psyykkisesti ja siksi onkin tärkeää, että nuoret ymmärtävät ansaitsevansa tilanteessa apua. Me FinFami Pohjanmaan nuorisotoiminnassa toivomme, että jokainen nuori mielenterveysomainen, joka edes harkitsee avun hakemista, ei enää vain harkitsisi, vaan olisi rohkeasti meihin yhteydessä. Olemme täällä teitä varten.

Tässä linkki elokuvan Varjoton mieli materiaaleihin: https://finfami.fi/varjotonmieli/

 

Essi Ritakorpi, projektityöntekijä

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla