Heippa!
Olen Anna Jaaksi, FinFami Pohjanmaan uusi työntekijä. Teen työtä suomenkielisenä omaistyönkoordinaattorina Kokkolan toimistolla. Koen omaistyön merkitykselliseksi ja haluan olla tukemassa ihmisten arjessa jaksamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Olen rauhallinen ja kuunteleva, minulle kohtaamisessa on tärkeää aito läsnäolo. Toivon, että kohtaamisestani jää tunne, ettei tarvitse selvitä yksin – ja ehkä mukaan tarttuu myös pieni pala iloa ja toivoa keveämmästä huomisesta.
Aiempi kokemukseni mielenterveyskuntoutujien parissa on vahvistanut ajatustani siitä, kuinka tärkeää on nähdä ihminen kokonaisuutena ja huomioida myös läheisten hyvinvointi. Olen perehtynyt traumatietoiseen työotteeseen sosionomiopintojeni aikana sekä opinnäytetyössäni, ja hyödynnän sen periaatteita työssäni.
Vapaa-ajalla palaudun perheen parissa, luonnossa liikkuen sekä musiikin parissa. Asun Kokkolassa maaseudulla, jossa erityisen rakkaita ovat rauhalliset kävelyretket luonnossa – hetket, jolloin voin pysähtyä luonnon ihmeiden äärelle hengitellen metsän ja meren tuoksuja.